sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Tie taivaalla - Pohjustusta ja ilmailulääkäri

Tämä on ensimmäinen blogikirjotus, jonka olen tarkoituksellisesti tehnyt muiden luettavaksi elämäni aikana. Tämän blogin idea tuli mieleen ihan ekstemporee pohjalta, kun lueskelin muiden kollegoiden tekemiä kirjoituksia ympäri internettiä.

Aion päivittää tätä sivustoa kurssin edetessä: lisätä uusia kirjoituksia ja valokuvia pilvien toiselta puolelta parhaani mukaan. Palautetta saa, ja pitää antaa.


Kaikki alkoi, kun syyskuussa idea yksityislentäjän lupakirjasta (eli PPL -lupakirjasta) alkoi hahmottua mielessä. Rahoituskin kuin ihmeen kaupalla selkeni (asioilla on tapana selvästikin järjestyä). Otin yhteyttä paikalliseen kerhoon, eli Kuopion Lentäjiin, josta tuli vastaus, että kurssi alkaisi 15.10, joka alkuun tuntui hieman liian ripeältä aikataululta minulle. Asian hautomisen päässä, sekä muutaman puhelun jälkeen olinkin jo varaamassa aikaa paikalliselle ilmailulääkärille.

Ilmailulääkäri oli juuri sitä kuin odotin. Laboratorion täti testasi hemoglobiinit, EKG:n, virtsatestin, jne.... ja siellä puolella aikaa vierähti muutamakymmen minuuttia. Tulokset, jotka olivat jännityksestä johtunutta leposykkeen nousua mukaanottamatta kunnossa, lähetettiin lääkärille. Ilmailulääkäri testasi refleksit, kuulon, näön, pituuden, painon ja muutamia papereita, jonka jälkeen sain ilokseni todeta kaiken olevan kunnossa harrastustani varten. Pääsin siis läpi ns. "medikaali kakkosen", josta tulenee vielä virallinen todistus myöhemmin Trafilta.

Medikaalin saamisen jälkeen pistin Kuopion Lentäjien koulutuspäällikölle kirjeen, jossa ilmoitin ilmoittautumisesta kurssille. Nyt siis kaiken pitäisi olla selvää osallistumiseeni, ja teoriat voivat alkaa 15.10. Teoriaosuus käydään viikonloppuluennoilla Rissalan lentokentällä Kuopion Lentäjien tiloissa. Teoriat kestävät helmikuulle 2011 asti, jonka jälkeen pakkasten lauhduttua alkaa se mielenkiintoisin osuus, eli lentäminen.

Teorian osuus kurssista on reilu 120 tuntia, ja lentämisen 45 tuntia. Paketti sisältää myös night flying -koulutuksen, joten tähtiä ja kuuta pääsee myöhemmin ihailemaan kanssa. 10 tuntia lennoista suoritetaan yhdistyksen OH-KLE -koneella (tuliterä Cessna 172SP tältä vuosituhannelta, sisältää IFR varustuksen ja muut vempeleet) ja loput oletettavasti 152 -mopokessnalla.


Mielenkiinnolla odottaen mitä tuleva tuo tullessaan. Palaan asiaan myöhemmin uudestaan. Sillä välin kerhon sivuilla voi tutustua osoitteessa:

http://kuopionlentajat.fi/